sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Pentu tuli taloon

Niin se on Särmä neiti asustanut talossa kohta 11 viikkoa.  Elämä pentukoiran kanssa on ollut erittäin aktiivista ja hämmentävän tapahtumarikasta. Hyvin on ehtinyt unohtaa minkälaista se elämä pennun kanssa on, kun Kurun pentuajasta on kohta 11 vuotta.
Särmän ollessa reilut 4 kuukautta on sisäsiisteys opittu,  hihnakävely sujuu kohtuullisesti ja odottamisen alkeetkin on opeteltu.
Pääasiassa olen keskittynyt luomaan meidän välistä yhteyttä, mutta monen näköistä tekemistä yhdessäkin on ehditty tekemään kuten luopumista, hihnakävelyä,  älypelejä ja mahdollisimman paljon nenänkäyttö harjoituksia.
Kouluttautuminen (siis ohjaajan) on aloitettu luotettavan Satun (Koiraamo) ohjauksessa sekä pentu että toko alkeiskurssilla. Perjantaisin on ehditty myös piipahtaa lappalaisten hallivuorolla. 
Särmä pääsi nukkuma-aitauksesta pois asuttuaan meillä 6 viikkoa ja ensimmäisten "vapaan" yön jälkeen on uni maistunut irrallaan loistavasti. Ainut pieni ongelma on ilmennyt, eli Särmä saattaa käydä "nukuttamassa" minut yläkerrassa ja jos ei itselle uni maistu neiti hipsii takaisin alakertaa leikkimään.
Tänään myöskin auton häkki siirtyi varastoon, kun neiti on kasvanut sen verran isoksi, että häkki ahdisti sekä korkeuden että leveyden osalta. Nyt tulevalla viikolla, Särmä pääsekin opetelemaan autoilua takapenkillä, Pihtan vanhaissa valjaissa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti